Ajankohtaista

04.11.2008: Henkilöstöhallinnon osaaja SAIMA Group menestyy ja kansainvälistyy

Henkilöstöhallinnon strateginen kumppani SAIMA Group tähtää kannattavaan kasvuun ja voimakkaaseen kansainvälistymiseen uudella omistuspohjalla. Pääomasijoittaja Canelco Capitalin* hallinnoima rahasto on tehnyt sijoituksen yritykseen ja tukee jatkossa SAIMAn kehittämistä resursseillaan ja vahvalla kokemuksellaan.

"Yrityksemme on kasvanut omin voimin nykyiseen noin kuuden miljoonan euron liikevaihtoon tuoreilla ideoilla ja sinnikkyydellä. Canelco Capitalin myötä tulevat resurssit ja kokemus nopeuttavat nyt tuntuvasti kansainvälistymistä ja kannattavaa kasvua, jota haemme valituilla liiketoimintakonsepteilla ja -alueilla", kiteyttää yrityksen perustaja, toimitusjohtaja Marjo Kaipainen.   

"SAIMA on jatkuvasti kehittyvä yritys, joka on hyvällä kasvupolulla. Canelcon roolina on nähdä SAIMAn  iso tulevaisuuden kuva  kirkkaana ja laatia yritykselle hyvä kasvutarina yhteistyössä yrityksen johdon kanssa ja tukea sitä. Uskomme vahvasti SAIMAn kansainvälistymiseen ja arvioimme liikevaihdon jopa kolminkertaistuvan seuraavan parin vuoden aikana", toteaa SAIMA Groupin hallituksen puheenjohtaja, Canelco Capitalin sijoitusjohtaja Pekka Hietala.

Testatut ammattilaiset erilaisiin tarpeisiin vaikka ulkomailta

SAIMA tarjoaa asiakkailleen henkilöstöasiantuntijapalveluita, joilla yritykset saavat palvelukseensa tarvitsemansa työntekijät pitkäksi tai lyhyeksi ajaksi. SAIMA etsii ja rekrytoi kuhunkin tarpeeseen sopivat ammattilaiset, jolloin asiakasyritys saa aina parhaan mahdollisen koti- tai ulkomaisen työpanoksen käyttöönsä juuri tarvitsemakseen ajaksi. Yritys on hiljattain rekrytoinut ensimmäiset kiinalaiset ammattilaiset suomalaisten konepaja-asiakkaidensa tarpeisiin.

SAIMAn internet-pohjaisen henkilöstöhallinnon ohjelmiston avulla asiakas pystyy myös seuraamaan kaikkia työsuhteeseen liittyviä tapahtumia ajantasaisena ja reagoimaan niihin tarvittaessa aina rekrytoinnista työsuhteen päättymiseen asti. Yritykset voivat hankkia SAIMA-henkilöstönhallinnon ohjelmistot oman HR-toimintonsa oheen vuokraamalla ne sovitulla kuukausimaksulla.

SAIMAlla on toimipisteet Mikkelissä, Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Gdanskissa Puolassa. Yritys on aloittanut toimintaa myös Kiinassa.

Lisätietoja:

Marjo Kaipainen, toimitusjohtaja SAIMA Group                                                    puhelin: + 358-400 568 425, sähköposti: marjo.kaipainen@saima.fi

Pekka Hietala, sijoitusjohtaja Canelco Capital Oy                                             puhelin: +358-400 606 026, sähköposti: pekka.hietala@canelco.fi

SAIMA Group, Saima on erikoistunut henkilöstöpalveluihin ja henkilöstöhallinnon työkaluihin sekä näiden yhdistämiseen innovatiivisella tavalla. SAIMA HR -palvelu muodostuu henkilöstön vuokraus- ja rekrytointipalveluista sekä ohjelmistotuotteista rekrytointiin, osaamisenhallintaan sekä lisätöiden ja työtuntien hallintaan. SAIMA HR -palvelussa asiakaan on mahdollista ulkoistaa rekrytointi- ja resursointitoiminnot joko osittain tai kokonaan tarpeensa ja tilanteensa mukaan. Palvelu pohjautuu web-pohjaiseen rekrytointi- ja/tai osaamisenhallintatyökaluun, joka on yhteiskäyttöinen asiakkaan ja SAIMAn välillä. http://www.saima.fi/

*Canelco Capital Oy on irtaantunut pääomasijoittaja Sentica Partners Oy:stä liiketoimintasiirrolla toukokuussa 2009.



Takaisin



© 2009 Canelco Capital Oy